Positiiviset kokemukset vahvistavat!

AiKa-talli on lämminhenkinen hevostoimintaympäristö, jossa turvallisuus on kaiken toiminnan perusta. Tarjoamme ohjattua hevostoimintaa lapsille, aikuisille ja erityisryhmille.

Asiakkaiden palautetta

“Se on ihanaa! Aina ei pysty selittämään, mikä se on, mutta siitä tulee vaan niin hyvälle mielelle. 

Eikö se riitä?”

Tyttö, 12 v

“Olen löytänyt ystäviä tallilta. Molemmat ohjaajat ovat kannustavia ja painottavat yksilöllisyyden tärkeyttä. Koen oloni turvalliseksi ja arvostetuksi ohjaajien kanssa.”

- Ryhmässä käyvä nuori

“Eläinten kanssa vietetty aika ja lämminhenkinen kannustava yhdessäolo on saanut ihmeitä aikaan nuoren hyvinvoinnissa.”

- Äiti

Tallilla tapahtuu!


Tule oppimaan monipuolisesti hevostaitoja ratsastuksen lisäksi!

Se on mahdollista HEVOSTAITOKERHOSSA, jossa harjoitellaan niitä asioita, joita ei ratsastustunnilla pysty tekemään. Tuikitärkeätä on oppia ”lukemaan” hevosta ja tämä taito voi kehittyä vain ja ainoastaan olemalla, seuraamalla, hoitamalla sekä taluttamalla hevosta sekä olemalla kaikin puolin kiinnostunut tutustumaan hevoseen.

Kerhosta voi myös saada uusia ystäviä ja kerhossa pääsee tutustumaan syvällisemmin tallin toimintaan - ja oppii monia taitoja varustamisesta ruokintaan sekä niin hevosen kuin omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Tämä kerho on tarkoitettu sellaisille, joilla on jonkin verran kokemusta ponien kanssa toimimisesta. Kerho noudattaa Suomen Ratsastajainliiton kerho-ohjelmaa ja materiaaleja. Kerhossa ei ratsasteta.

Tämä kerho kestää kevätkauden ja on parittomien viikkojen keskiviikkona kello 16-17.30. Mutta jos et pääse ensimmäiselle kerralle, mukaan pääsee myöhemminkin. Vielä on muutama paikka jäljellä. Suosittelemme tätä kaikille vakituntilaisille .

Varaukset Hopotissa. Tuu mukaan oppimaan ja kehittämään hevostaitojasi. 


Nyt on tulossa ryhmä lapselle ja vanhemmalle yhdessä. Syksyllä pilotoimme tämän ryhmän, ja siitä saamamme palautteen innoittamana tarjoamme nyt kurssia vahvistettuna näillä kokemuksilla. Tässä poimintoja palautteista:

"Rauhoittumisharjoitukset on ollut luonteista ottaa lapsen kanssa puheeksi ja käyttöön ja lapsi on ollut näistä kiinnostunut, esimerkiksi kynttilähengitys."

"Mielettömän rauhalliset ponit. Valokuvat päivistä. Monipuolinen ja järkevästi aikataulutettu ohjelma. Lopussa herkkuhetki ja juttelu oli tosi kivaa äidin ja lapsen mielestä."

"AiKa-tallin siisti ja rauhallinen miljöö, joka oli rauhoitettu muulta toiminnalta ryhmän ajaksi."

"Helposti lähestyttävät, kiinnostuneet, lämpimät ja sopivasti ammattimaiset ohjaajat."

 

Tavoitteellista toimintaa vahvojen ammattilaisten ohjaamana ja ponien toimiessa avustajina. Aiempaa kokemusta poneista ei tarvitse olla. 

 

Ryhmä aloitetaan, kun kolme perhettä on ilmoittautunut. 


Nuorten ja nuorten aikuisten sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ryhmään on vapautunut muutamia paikkoja.

Etsitkö turvallista, lempeää ja voimaannuttavaa ympäristöä, jossa saat olla juuri oma itsesi?
Ryhmä sopii erityisesti sinulle, jos:
✨ sinulla on neurokirjon piirteitä
✨ koet mielialahaasteita
✨ kaipaat rauhallista hetkeä, arjen tukea ja hevosten tuomaa hyvää oloa

Hevosten kanssa työskentely vahvistaa itsevarmuutta, tunnetaitoja ja kokonaisvaltaista hyvinvointia - lempeästi ja sinun tahtiasi kunnioittaen.
Ryhmä kokoontuu joka toinen torstai klo 18.30 - 20
kesto 1,5 h. Hinta 75€ kerta.
Ohjaajat Aila ja Noora.

Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä:
Aila Kajander — 040 581 7060
Noora Huuskonen — 0400 618 652

Tervetuloa mukaan löytämään arkeen iloa ja hevosten voimaannuttavaa läsnäoloa.🤎


UUSI KAUSI ALKAMASSA - TERVETULOA VUOSI 2026:

 

  • Talutustunnit LAUANTAISIN klo 11-11.30 - varaa paikka Hopotista - talutustunnit ovat varattavissa yksittäin -  ei siis tarvitse ostaa koko kautta 
  • Vakitunnit alkavat perjantaina 2.1. - muutamia kausipaikkoja on vapaana
  • Maanantaina alkeisponikurssit ovat täynnä! Seuraavat alkeisponikurssit alkavat 23.3.26
  • Tiistain jatkoponikurssilla on vielä yksi paikka. Kurssi alkaa ti 6.1. kello 17. Vielä ehtii mukaan, vaikka kurssi jo ehtikin alkaa!
  • Joka toinen keskiviikko HEVOSTAITOKERHO klo 16-17.30. Kerhossa harjoittelet ja vahvistat monipuolisesti hevostaitoja, jotka lisäävät harrastuksen turvallisuutta. 
  • Aikuisten istuntapainotteiset pienryhmätunnit ovat sunnuntaisin. Alkeisryhmässä on yksi paikka vapaana.
  • Aikuisten alkeisratsastus- ja hoitokurssi (10 x 1,5 h) on parillisten viikkojen sunnuntaisin. Yksi paikka vapaana. 

VARAUKSET JA LISÄTIEDOT tunneista ja kursseista www.hopoti.com


Uutisia

Sipoon sanomat teki hienon jutun AiKa-tallin TALLILLE-päivästä.


Varsoja tulossa ensi keväänä 2026

Russponit ja niiden kasvatus ovat olleet lähellä Ailan sydäntä jo vuosikymmenten ajan. Varsoja on vuosien varrella syntynyt jo yli 50. Ensi kesälle odotetaan kahta russivarsaa sekä kahta shettisvarsaa.

Kuvassa on Fiona vastasyntyneen Axu-varsan kanssa kesäkuussa 2024. 


Haluatko mukaan hevostoimintaan?

Lähetä kysymyksesi tai ilmoittautuminen kursseille tällä lomakkeella. Saat meidän kiinni myös puhelimitse.